”Jaskan” projekti ei ota onnistuakseen, vastoinkäymiset seuraa toisiaan.
Projektia aloitellessa tiesimme tulossa olevasta tyräleikkauksesta, joka olisi muutaman kuukauden sisällä. Tämän olimme suunnitelleet ohjelmaan; tekisimme ennen leikkausta peruskuntoa ja ottaisimme yhden testilenkin kunnon mittariksi.
Lenkki olisi ollut Tahkon vuorijuoksu. Tähän olimme laatineet suunnitelmaksi maaliin pääsyn reippaalla kävelyvauhdilla. Aikatavoitteen laadimme kahden tunnin pintaan, jos kaikki menisi hyvin.
Esimmäinen treeni viikonloppu osoitti, että motivaatiota löytyy ja saimme homman hyvin käyntiin. Toinen viikko meni mukavasti ja treenit kulki ainakin puhelimessa kuuleman mukaan mallikkaasti.
Seuraavalla viikolla kuulin puhelimen äänen, ajattelin tulossa olevan treenipalautetta. Olimme sopineet treenit etukäteen mitä tulisi tehdä. Puhelimeen olikin tullut kuvaviesti, siinä nimeton varvas heilui oudosti nivelestä. ”Jaska” kertoi lähteneensä käymään parvekkeella ja potkaiseensa sohvan kulmaan varpaansa, joka oli mennyt poikki.
Tapahtuma oli aluksi lähinnä huvittava tilanne, mutta muuttui vakavammaksi kun ”Jaska” alkoi ymmärtämään mitä tämä tarkoittaisi treenien suhteen, joita olimme suunnitelleet kuusi viikkoa eteenpäin.
Tapahtumasta on mennyt nyt jo pari viikkoa eikä jalalla pysty vielä treenaamaan mitään missä pitää olla jalkojen päällä. Uintia oli tarkoitus tehdä kokeilu mielessä yhden viikon ajan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut arjen tuomien haasteiden tullessa eteen. Aikaa ei tällä hetkellä tahdo löytyä ja motivaatio on todella koetuksella.
Olen sanonut valmennettaville kannattaa nauttia niistä onnistumisen hetkistä kun niitä tulee. Jos ja kun alkaa tulemaan vastoinkäymisiä nämä täytyy ottaa kokemuksena.
Niin huonosti ei voi mennä, että siitä ei jotakin voisi oppia.
Niin huonosti ei voi mennä, että siitä ei jotakin voisi oppia.
