Sunnuntai oli normaalia kevyempi, yleensä teen silloin jonkun pidemmän harjoituksen. Tällä kertaa ohjelmassa oli ala-vk harjoitus. Teko tapaa pohdin jo aiemmin tällä viikolla miten toteuttaisin tämän. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä se sauvajuoksuna, mutta olkapää on viimeaikoina vaivannut joten päätin sille antaa lepoa. Vaihdoin harjoituksen lopulta pyörään.
Huomasin jo lämmittely vaiheessa, että jalat tuntuvat tukkoiselta eikä kampi pyöri totutulla tavalla. Tarkoituksena oli kuitenkin tehdä 2*12 minuuttia vk-alueella palautuksen ollessa 10 minuuttia. Tässä kohtaa päädyin ratkaisuun, että tekisin tämän voima-ajona cadenssin ollessa 50-70 kierrosta aina vedon aikana. Palautus jaksolla nostin kierrokset taas normaaliksi noin 95 kierrokseen. Treeni tuntui loppua kohden kokoajan paremmalle. Jäin vielä treenin jälkeen ajelemaan kevyttä vajaan tunnin verran ja huomasin jalkojen alkavan taas toimia normaalilla tavalla. Mittaa tälle tuli lopulta tunti 45 minuuttia mikä ei ollut alunperin tarkoituksena vaan pitää se lyhyenä.
Tästä viikosta tulikin erityisen pyörä painotteinen, mikä on hyvää vaihtelua harjoitteluuni. Harjoitus tunteja kertyi 9, jotka olivat mielestäni laadukkaita. Tavoite oli 8-10 tuntia joten aika tavoitteeni onnistui. Tämä oli pitkästä aikaa hyvä jakso muutaman vaisumman viikon jälkeen.
Olenkin asettanut talvikauden tavoitteekseni kehittää pyörää uudelle tasolle ja painottaa sitä enemmän, ainakin siihen asti kunnes pääsee hiihtämään. Se jää sitten nähtäväksi kuinka kauan pystyn jatkamaan tällä painotuksella.